Mielenterveyteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota

Kaikki tietävät, että masennus on vakava sairaus ja että sitä pitää hoitaa mahdollisimman nopeasti. Kouluissa painotetaan, että aina kun on paha olla, voi kääntyä koulukuraattorin, -terveydenhoitajan tai -psykologin puoleen. Masennuksesta ja muista mielenterveyden yleisimmistä ongelmista puhutaan usein terveystiedossa, mikä lisää opiskelijoiden tietämystä. Tämä varmasti antaa opiskelijalle lisää halua kääntyä ammattilaisen puoleen, kun hän itse huomaa mahdollisia oireita ja haluaa saada apua. On kuitenkin jo pitkään ollut tiedossa, että kynnys pyytää apua on opiskelijalle todella korkea. Miksi asian eteen ei siis edelleenkään ole tehty mitään?

Suomen koulutusta pidetään yhtenä maailman parhaista, ja mielestäni tämä pitää aika hyvin paikkansa. Olemme kuitenkin itsemurhatilastoissa neljänkymmenen johtavan maan joukossa. Tämä kertoo selkeästi, että jotain pitäisi tehdä. Jokainen tietää, että mielenterveyden ongelmat ajavat ihmisen epätoivoisiin tekoihin. Hoitamattomat ongelmat lisäävät oman elämän lopettamisen todennäköisyyttä. Olisi siis aika tehdä muutoksia, jotta mielenterveyden häiriöitä saataisiin diagnosoitua ja hoidettua.

Se, että kouluissa hoetaan yhä enemmän sitä, että koulukuraattorille voi aina mennä puhumaan, ei auta asiaa mitenkään. On toki ihmisiä, jotka uskaltavat pyytää apua itselleen, kun tuntuu, ettei tilannetta voi itse enää hallita, mutta valitettavan moni jää yksin mietteidensä keskelle. Masennus tai jokin muu mielenterveyden ongelma voi olla opiskelija todella häpeällinen aihe, ja vaikkei olisikaan, hänen omat ajatuksensa voivat haitata avun hakemista. Nuori voi ajatella, ettei hänen ongelmansa ole kovin suuri ja että monilla muilla on asiat paljon pahemmin. Pahimmassa tapauksessa hän voi ajatella, ettei hän edes ansaitse apua. Moni mieluummin kärsii itse kuin antaa omat ajatuksensa muiden taakaksi, ja siksi diagnosoimatonta masennusta ja ahdistusta onkin kovin paljon.

Kouluissa on lähes vuosittain terveystarkastuksia. Niissä tarkistetaan, ettei koululaisen silmissä, kuulossa, ryhdissä tai missään muussakaan ole ongelmia. Mutta minne jää mieli? Opiskelija tekee mielenterveystestin vain silloin, kun hän itse pyytää apua tai joku muu kertoo hänen ongelmistaan koulun henkilökunnalle. Miksei näitä testejä voisi tehdä terveystarkastuksen yhteydessä? Opiskelijoiden mielenterveyden ongelmien aiheuttamia haittoja saadaan vähennettyä vain siten, että varmistetaan avunsaanti kaikille sitä tarvitseville.

Olen varma, että kaikki meistä haluavat tilanteen paremmaksi. Mielenterveystesteillä, joita tehdään jokaiselle, voitaisiin saada useampia diagnooseja ongelmista ja auttaa enemmän nuoria ihmisiä. Kaikkialla hoetaan, että tulevaisuus on nuorissa. Ilman oikeanlaista apua monilla tulevaisuutta ei kuitenkaan pian edes ole.

Julia Karttunen

Opiskelija

Mainokset

Käsin kirjoittaminen on korvaamaton taito

Monikaan ei enää hallitse käsin kirjoittamista. Hälyttävän monella peruskoululaisella on havaittavissa siinä ongelmia: käsiala heikkenee, hienomotoriset taidot vähenevät, ja itsensä ilmaiseminen kärsii. Opettajien täytyy tällaisissa tilanteissa olla varsinaisia apteekkareja osatakseen tulkita oppilaidensa kirjoitelmia. Teknologia tekee ihmisistä laiskoja. Tähänkö yhteiskunta haluaa meidän tottuvan?

Kouluissa suurin osa tehtävistä, niin matemaattisissa oppiaineissa kuin äidinkielessäkin, tehdään nykyään sähköisesti. Opiskelija voi parhaimmillaan suorittaa koko toisen asteen koulutuksen koskematta kertaakaan perinteiseen lyijykynään. Peruskoulussakin lapsille annetaan tietokone, jotta ”kehitystä vietäisiin eteenpäin”.

Todellisuudessa teknologian lisääntyminen koulussa vähentää perinteisten taitojen kehittymistä nuorilla. Ennen arvostettiin hyvää ja kaunista käsialaa, nykyään monen oppilaan tai opiskelijan, jopa aikuisen ihmisen, käsiala on täynnä harakanvarpaita. Parhaimmillaan kuulee digitalisaatiota puolustavaksi väitteeksi, että ”ei tarvitse kirjoittaa käsin, kun on niin huono käsiala”. Millä tavoin käsialaa siis voisi parantaa?

Perinteisiä viestinnäntaitoja ei enää kehitetä kouluissakaan. Kirjeitä ei osata enää kirjoittaa, kun asian voi hoitaa sähköpostilla, ja koulut opettavatkin vain jäsennellyn sähköpostin kirjoittamista. Päiväkirjojakaan ei tarvitse enää kirjoittaa paperille. Riittää, että palauttaa oppimispäiväkirjan sähköisenä. Viestissä voi selittää tunteitaan emojilla, mutta miten käy koululaisen, jonka pitäisi pukea hämmästyneisyys sanoiksi paperille?

Monet ammatit ja harrastukset vaativat hyvää hienomotoriikkaa, jota voi kehittää esimerkiksi kirjoittamalla käsin. Käden ja silmän koordinaatio vahvistuu, jolloin käsialasta tulee pehmeämpää ja tasaisempaa. Esimerkiksi kirurgit ja sähköasentajat tarvitsevat erinomaista hienomotoriikkaa ammateissaan. Miten kävisikään, jos abiturientille, joka ei ole kolmeen vuoteen pidellyt kynää kädessään, annettaisiin skalpelli ja tehtäväksi operoida jonkun lonkka? Uskallan väittää, että jopa leikkaushaavan siisteydessä on eroja riippuen siitä, käyttikö abiturientti lukiovuosien muistiinpanoissaan kynää ja paperia vai tietokonetta.

Käsitöitä harrastavilla ihmisillä on usein ikään katsomatta hyvä käsiala. Tämä johtuu siitä, että esimerkiksi neulominen, virkkaaminen tai vaikkapa nyplääminen kehittävät hienomotoristisia taitoja. Maalaaminen ja origamin tekeminen kehittävät samalla tavalla tarkkaavaisuutta, mistä johtuen käsiala on usein tasaista.

Käsin kirjoittaminen jakaa mielipiteitä, mutta se on taito, joka voi olla elintärkeä esimerkiksi kybersodan aikana, kun elektroniset laitteet joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Sana on miekkaa mahtavampi, mutta tarvitaan väline, jolla sana voidaan välittää eteenpäin ilman pelkoa siitä, että se joutuu digiverkon nielaisemaksi ja vihamielisen tahon muuntelemaksi. Kynä ja kynän käyttäminen ovat perusasioita, joita ei pitäisi pitää itsestäänselvyyksinä.

Se, mihin muutosta tarvitaan, on käsin kirjoittamiseen panostaminen. Ääripäässä voisi olla koe: ”Kirjoitatko tarpeeksi hyvin käsin, jotta voit saada luvan kirjoittaa esseesi koneella.” Opettajat ja viranomaiset tietenkin haluavat päästä helpolla, kun fontin voi määritellä tietokoneella tekstiin kuin tekstiin samaksi, mutta ihmisen käsiala elää tekstin aikana. Oma käsiala on osa persoonallisuutta. Tahoma tai Times New Roman eivät ole osa persoonaa. Ne eivät ole osa ihmistä. Ihminen tarvitsee käsialaansa, eikä sitä saa tukahduttaa edes digitalisaation pakkosyötöllä!

Neea Saarinen

Lukiolainen

Orimattila

Tietotekniikka kouluissa on hyvä asia, jos se osataan toteuttaa oikein

Monien ihmisten mielestä tietotekniikan lisääntyminen koulutuksessa on huono asia. Itse olen kuitenkin vastakkaisella kannalla. Digitaalisten menetelmien käyttäminen opetuksessa on hyödyllistä ja tehokasta. Tietokoneella kirjoittaminen hoituu paljon nopeammin kuin käsin, ja virheetkin korjautuvat vain muutamalla napinpainalluksella. Koulujen tietotekniikkaongelmat eivät kuitenkaan johdu laitteista itsestään, vaan siitä, miten niitä hyödynnetään. Digitaalisissa opetusmateriaaleissa ja -menetelmissä on siis monia hyviä puolia perinteisiin kirjoihin ja piirtoheittimiin verrattuna, mutta tähän mennessä osa niiden potentiaalista on jäänyt valjastamatta.

Esimerkiksi digikirjoissa on paljon parantamisen varaa. Mikään lukioaikanani käyttämäni teos ei ole ollut kaikin puolin hyvä. Jokaisella niitä valmistavalla yrityksellä on oma tyylinsä muuttaa paperiset oppimateriaalit virtuaalisiksi, mutta kaikista teoksista puuttuu jotakin, tai jokin asia ei toimi. Toiset kirjat ovat parempia kuin toiset, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut tekemään kiitettävän arvosanan saavaa teosta. Sanoma Pron kirjoista ei pysty kopioimaan tekstiä vaikkapa muistiinpanoihin. Editan teoksissa sivunumerot eivät täsmää paperisten versioiden kanssa. Otavan kirjoja käyttäessä on vaikea edes kuvitella, mitä niiden suunnittelijalla on pyörinyt mielessä niitä tehdessään. Miten vaikeaa voi olla suunnitella kirja, jota tavalliset opiskelijat ymmärtävät?

Myös digikokeissa on jonkin verran hiottavaa. Lukuvuoden alussa oli jonkinlainen perehdytys Abitti-koejärjestelmään, mutta siinäkin vain opetettiin käynnistämään ohjelma USB-tikulta ja sen jälkeen opiskelijoille annettiin vapaat kädet tutkia, mitä sovelluksia Abitista voi löytää. Systeemin toimivuus herättää myös kysymyksiä, sillä melkein jokaisessa koeviikon kokeessa jokin tietokone ei suostu avaamaan Abittia. Kerran koetilanteessa oli puolen tunnin viivästys, kun palvelimessa oli jokin häiriö. Koko ohjelmasta ei edes löydy kellonaikaa, vaikka kuinka etsisi, ja digikirjan auki saaminen kokeen aikana on toiveajattelua, sillä se on täysi mahdottomuus.

Ostin lukion aloittaessani digikirjoja ja odotin innokkaana paperisista kokeista eroon pääsyä. Kannatan yhä kaikkia digitaalisia materiaaleja niiden helppouden ja nopeuden takia, mutta niiden täysin turhat ongelmat on saatava pois. Digikirjojen valmistajat voisivat vaikka kysyä kirjojen käyttäjiltä, mikä niissä ei toimi, ja päivittää niitä saamansa palautteen mukaan. Erityisesti Otavan teoksiin voisi myös lisätä annoksen tervettä maalaisjärkeä. Digikokeisiin voisi saada selkeyttä sillä, että opiskelijat perehdytetään paremmin Abitin toimintaan. Ohjelman toimivuuteen useammilla laitteilla voisi myös panostaa enemmän, koska kukaan ei halua, että upouusi tietokone lopettaa yhteistyön tositilanteen koittaessa.

Leevi Rajavuori

Lukiolainen

Toiminnallinen päivä Erkossa

Erkko-Lukiossa pidettiin uusille lukiolaisille ryhmäytymispäivä 30.8. Tapahtumassa ensimmäisen vuositason opiskelijat suorittivat erilaisia aktiviteetteja tutor-opiskelijoiden suunnittelemalla tavalla. Suurin osa ohjelmasta perustui muiden saman vuositasolaisten kanssa vuorovaikutukseen ja jotkut keskittyivät yhteistyöhön.  

Yleisesti ilmapiiri oli positiivinen. Päivän aikana kaikki olivat pariin otteeseen lukion juhlasalissa ja tekivät erilaista ohjelmaa yhdessä, kuten renkaan pujottelua muiden läpi ja suuren ihmissolmun ratkomista. Vuositaso myös jaettiin ryhmiin, joissa he kiersivät erilaisilla rasteilla ympäri koulua.

Eräs 1.vuositason opiskelijalta kommentoi tapahtumaa: ”Päivä oli ihan jees. Parasta oli yhteinen Kahoot-peli. Parantamista olisi voinut olla joissain tutoreiden vetämissä peleissä. Mielestäni ryhmäytymispäivä oli jees helpotus kouluviikkolle”.

Australialainen vaihto-oppiskelijan Henry Pettersonin mielestä päivä oli todella onnistunut. Hän piti ohjelmasta eikä häntä haitannut se, että kaikki puhe piti kääntää. Henryn mielestä päivä oli todella hyödyllinen ja hänen kaverisuhteensa kehittyivät ja  hän sai myös uusia kavereita. Vaihto-oppilaalle mieleenpainuvin asia oli myös Kahoot-peli.

Veeti Tuomala

 

Koffin Insta hallussa

Olin työharjoittelussa viisi päivää Sinebrychoffilla, Keravalla. Työharjoittelun aikana pääsin tekemään, kokemaan ja näkemään jos jonkinmoista. Työharjoittelussa parasta ehdottomasti oli työilmapiiri, mikä olikin koko rakennuksessa työnkuvasta riippumatta aivan huikea.

IMG_2546

Maanantaina paikalle oli helppo saapua, sillä olen käynyt Sinebrychoffilla useamman kerran. Jännitystä ei ollut ilmassa ollenkaan ja olin enemmänkin innoissani. Aulassa kerroin asiani ja melko pian minut tultiinkin noutamaan yläkerran puolelle. Kiertelimme samalla rakennusta, mikä olikin hyvin sekava. Ensimmäinen harjoittelupäivän aamu kuluikin SAK:n valokuvaajan ja haastattelijan matkassa logistiikan puolella. Päivä ja iltapäivä kului erinäisissä palavereissa ja työkavereihin tutustuessa.

Tiistai alkoi hyvinkin vauhdikkaasti kuunnellen ja keskustellen Timo Mikkolan kanssa SInebrychoffin historiasta, tavoitteista, tuotteista, ympäristöystävällisyydestä ja oikeastaan kaikesta, mikä vain yritykseen liittyy. Tämän kattavan powerpoint-esityksen jälkeen olin työkavereiden mukana Skype –palaverissa. Palaveri käytiin englanniksi, ja oli oikein mielenkiintoinen kokemus. Sittemmin pohdittiin hieman viikon ohjelmaa eli mitä pystyisin tekemään. Päädyimme siihen että kaappaan SInebrychoffin Instagramin viikon ajaksi. Sinne tarkoitus olisi laittaa hieman erilaista sisältöä kuin mitä tähän saakka on ollut. Tiistaina tapasin myös Marja-Liisa Weckströmin.

Keskiviikkona, tuli tehtyä vaikka ja mitä. Aamupäivällä tutkiskelin Sinebrychoffin historiaa ja tein siitä pienen päivityksen Instagramiin. Myöhemmin päivällä suunnittelin tulevia päivityksiä ja olin mukana skypepalaverissa. Pääsin myös käymään tehdaskierroksella! Oli huippua nähdä miten eri juomia valmistetaan. Tuotannon tehot olivat kyllä ihan uskomattoman suuret, nopeampi ja uudempi tölkkilinja valmistaa 90 000 tölkkiä tunnissa, hitaampi 70 000. Keskiviikon jälkeen harjoittelua olisi enää puolet edessä. Aika oli kulunut todella nopeasti.

IMG_2569

Torstaina oli luvassa Crisp-lähettiläiden haastatteluja ruokalassa. Crisp-lähettiläitä ovat Seksikäs Suklaa, Dosdela, Natathewhitetrash ja Roope Salminen. He kertoivat kokemuksistaan alkoholittomaan olueen liittyen. Muun muassa Roope Salminen sanoi joka keikan jälkeisen ryyppäämisen käyneen raskaaksi ja terveydellekin haitalliseksi. Kuitenkin hän piti oivana vaihtoehtona juoda se muutama alkoholiton olut alkoholillisen sijaan. Crispihän on Sinebrychoffin uusi lanseeraus, jonka kampanjointi ja mainonta on kovaa vauhtia käynnissä. Tämän lisäksi menimme auttamaan infotv –ruudun asentamisessa.

IMG_2637

Perjantai eli harjoittelun viimeinen päivä. Kävimme panimolla, korkee –varastossa ja pubissa. Tein vielä viimeisiä instapäivityksiä ja täyttelin itsearviointilomakkeita. Kaiken kaikkiaan harjoittelu meni tosi äkkiä, ja perjantaina olikin hieman haikea fiilis lähteä pois, heti kun oli yhtään oppinut talon tavoille ja kulkemaan rakennuksessa itsenäisesti. Harjoittelusta päällimäisenä mieleen jäivät tehdaskierros ja muutamat työntekijät kertomuksineen.

Eevi Alaputto

Nykypäivän musiikkikulttuuri

Musiikin kuuntelu tai sen tekeminen on suuri osa monen ihmisen elämää. Se voi olla harrastus, työ tai vaikka pelkkä vapaa-ajan viete. Musiikilla etsitään usein ymmärrystä ja sympatiaa erilaisiin tunnetiloihin, kuten suruun, iloon ja rentoutumiseen. Se on luokiteltu äänelliseksi taiteen ja viestinnän muodoksi, mikä välittää viestejä, aiheuttaa mielihyvää, tukee verbaalisia ja matemaattisia taitoja ja vaikuttaa mielialaan ja vireystilaan. Tein tutkimuksen Erkko-lukion opiskelijoiden musiikkimausta, kuinka paljon he keskimäärin kuuntelevat musiikkia, sekä sen vaikutuksesta heidän elämäänsä.

Monet ihmiset pitävät aivan täysin eri tyyppisistä genreistä ja jotkut taas ovat kaikkiruokaisia musiikin suhteen. Musiikkikappaleet koostuvat monesta eri osa-alueesta, minkä takia ihmisiä viehättävät eri kappaleet eri syistä. Esimerkiksi jotkut kuuntelevat kappaleiden sanoituksia miettien niiden syvempää merkitystä ja tarinaa, ja siksi tykästyvät tiettyihin lauluihin. Jotkut taas kuuntelevat musiikin melodiaa, koska soundin pitää olla mieleen jäävä ja sen on hyvä erottua joukosta. Tai sitten joillain kappaleilla voi olla jollekin tunneperäinen syy, mikä tuo muistoja mieleen.

 

Mikä tekee musiikista hyvää? Minkälaista musiikkia kuuntelet?

Aapo Niklander, 18 v. – ’’Eniten musiikista tekee hyvää varmaan melodiat, mutta hyvät sanat ovat bonusta. Laulun lisäksi aika paljon soittimet/instrumentaali, sekä ’mukana laulettavuus’ ovat myös tärkeitä kriteerejä. Kuuntelen enimmäkseen englanninkielisiä hip hop artisteja, kuten Frank Oceania ja Kanye Westiä. Joskus kuuntelen myös pop ja R&B musiikkia.’’

Jenna Kanniainen, 19 v. – ’’Ensimmäisenä kiinnitän huomiota melodiaan, mutta sanoitukset yleensä vaikuttavat siihen jatkanko kuuntelemista. Kuuntelen musiikkia hyvin sekalaisesti, mutta suurimmat genret ovat varmaankin pop, rock, edm, sekä rap. Viime aikoina olen kuunnellut esimerkiksi Panic! At the disco, Hollywood Undead, Fly By Midnight, The Chainsmokers, The Neighborhood, Bastille, The weeknd, sekä Vesta.’’

Samuel Leipola, 17 v. – ’’Päällepäin minuun vetoaa melodia, mutta monista biiseistä tykkään ihan vain sanojen perusteella. Kuuntelen milloin mitäkin fiiliksen mukaan, mutta eniten amerikkalaisia rapartisteja, kuten Lil Uzi Vert ja Xxxtentacion.’’

 

Tuhansien tai jopa miljoonien ihmisten musiikin kuuntelu on lisääntynyt viime vuosikymmeninä Suomessa ja ulkomailla uusien sovellusten avulla. Ne helpottavat musiikin saamista korvien ulottuville. Kyselyyni vastanneet lukiolaiset kuuntelevat musiikkia vuorokauden aikana keskimäärin noin kolme tuntia ja suosituimmat musiikin lähteet olivat Spotify sekä Youtube.

Musiikkia voi kuunnella yksin, kavereiden kanssa tai suuremmissa tapahtumissa, kuten konserteissa. Se antaa aihetta iloon ja tuo ihmisiä yhteen, mutta jakaa myös paljon mielipiteitä. Musiikkia on tehty jokaiseen aikaan, paikkaan ja tilanteeseen.

Millaisissa tilanteissa kuuntelet useimmin musiikkia?

Miisa Eerola, 18 v. – Kun minun tarvitsee keskittyä, autoa ajaessa, sekä kavereiden kanssa vapaa-ajalla.

Eevi Alaputto, 18 v. – Kuuntelen eniten musiikkia autossa, töissä, kavereiden kanssa hengaillessa ja kun tarvitsee keskittyä johonkin.

 

Musiikkia on kaikenlaista, mutta silti jokaiselle kappaleelle ja genrelle löytyy omanlaisensa kuuntelija. Musiikki on osa kulttuuria ja viihdettä, joka protestoi, vaikuttaa ja viihdyttää ihmisiä. Musiikki antaa eloa ja ulottuvuuksia monissa taiteen lajeissa, kuten tanssi-, teatteri- ja elokuvataiteessa. Musiikkia on joka puolella keskuudessamme, joten olemme kaikki osana nykyajan kulttuuria.

Saga Karonen 

Virolaisten ja suomalaisten nuorten mietteitä

 

Suomeen 24.2.2018 saapunut valokuvanäyttely ”Tulevikusild SUOMI100EESTI Silta tulevaisuuteen” avaa nuorten ajatuksia kansainvälisemmästä sekä suvaitsevammasta yhteiskunnasta paikallisten erikoisuuksien säilyttämisen rajoissa.

Sen tarkoituksena on avata myös nuorien tulevaisuuden ajattelua. Näyttelyssä pyritään selvittämään mitä nuorten mielestä vanhemmat sukupolvet olivat antaneet evääksi seuraavaa sataa vuotta varten.

Projektin toteuttajina toimivat suomalainen elokuvantekijä/valokuvaaja Sanna Larmola sekä virolainen opettaja Ruth Rappold. Näyttelyssä on valokuvattu sekä haastateltu 50 nuorta Suomesta että 50 Virosta. Suomalaisista kaksi on Orimattilasta.

Näyttely on esillä  Pasilan kirjastossa 12. 3.  ̶ 31. 3. 2018.

Mielenkiintoisuus veti mukaan

Eveliina Lohikainen kertoi SUOMI100EESTI-projektin kuulostaneen mielenkiintoiselta, joten hän osallistui siihen. Projektissa osallistuneilta nuorilta kysyttiin kysymyksiä liittyen tasa-arvoon ja Suomen ja Viron samanlaisuuten.

Anette Jeremejew puolestaan kertoi Eveliinan kannustaneen hänet mukaan ja kaverukset ajattelivat siitä tulevan hauska kokemus. Aneten mukaan projektissa kysyttiin tulevaisuuden suunnitelmia, mielipiteitä maahanmuutosta sekä Viroon liittyviä kysymyksiä. ”Hauska kokemus kaikin puolin.”

Eveliina ja Anette

Veeti Viksten